Maailmankauppa Mango

Jo 20 vuotta reilua kauppaa Jyväskylässä

Jyväskylän kehitysmaayhdistys ry täytti 20 vuotta syksyllä 2007. Vuonna 1987 perustettu yhdistys on alusta lähtien tehnyt käytännön työtä kehitysmaiden hyväksi Suomesta käsin. Kehitysmaayhdistyksen ylläpitämä kauppa luo suoran yhteyden kehitysmaiden tuottajien ja suomalaisten kuluttajien välille. Reilun kaupan edistämisen lisäksi tärkeää yhdistyksen toiminnassa on aina ollut kehitysmaiden olosuhteista tiedottaminen suomalaisille ihmisille.

Ajatus kehitysmaayhdistyksen perustamisesta syntyi halusta auttaa kehitysmaiden ihmisiä ansaitsemaan toimeentulonsa omalla työllään. Reilu kaupankäynti nähtiin hyvänä keinona vähentää köyhyyttä. Ostamalla oikeudenmukaisesti tuotettuja tuotteita tavallisetkin ihmiset voisivat vaikuttaa maailman asioihin. Samaan aikaan kehitysmaayhdistyksiä syntyi eri puolille Suomea ja Eurooppaa.

Ensimmäinen reilun kaupan tuotteita myyvä liike avattiin Jyväskylän Kauppakadulle vuonna 1988. KUU-kioskina tunnettu myymälä palveli asiakkaita pienen luukun kautta. Vuonna 1993 Jyväskylän kehitysmaakaupaksi nimetty liike muutti Kilpisenkadulle. Nykyisessä osoitteessaan Kauppakatu 5:n liiketiloissa on reilua kauppaa tehty vuodesta 1997 alkaen. Maailmankauppa Mango tuli kaupan nimeksi pitkällisen harkinnan ja äänestämisen tuloksena. Samalla suunniteltiin Mangolle oma logo, joka on nähtävissä sivuillamme.

Kaupan toiminnan alkuajoista lähtien on valikoimissa ollut reilun kaupan periaatteiden mukaan tuotettuja käsitöitä sekä kahvia, teetä, suklaata ja muita elintarvikkeita. Yhdistyksen ja kaupan toiminta on hoidettu aina vapaaehtoisvoimin. Vuosien varrella sadat ihmiset ovat tehneet vapaaehtoistyötä kaupan ja tiedotus- sekä kampanjatyön parissa. Kaupankäynnillä ei tavoitella voittoa, vaan tuotto sijoitetaan takaisin reilun kaupan järjestelmään.

Maailmankauppa Mangossa myytävät reilun kaupan tuotteet tulevat pääosin Aasiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Reilun kaupan järjestelmä tarjoaa työtä ja toimeentuloa ensisijaisesti heikossa asemassa oleville pientuottajayhteisöille. Työn kautta tuottajayhteisöillä on mahdollisuus kohentaa yhteisössä elävien ihmisten elinolosuhteita. Reilun kaupan parissa työskentelevien tavoitteena on toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, ympäristönsuojelun ja taloudellisen turvallisuuden puolesta.

"On hienoa, että olemme reilun kaupan edelläkävijöitä koko Keski-Suomessa." Yhdistyksen puheenjohtaja (2007) Eeva Saari toteaa. "Reilun kaupan merkki on tuonut toiminnalle lisää näkyvyyttä viime vuosina. Maailmankauppoja tarvitaan edelleen tuomaan pienten käsityöläisryhmien tuotteita markkinoille. Myös tiedotustoiminnalle on kysyntää. Juhlavuoden kunniaksi meillä on tiedottaja, joka käy kouluissa kertomassa kehitysmaiden ihmisten elämästä ja niistä olosuhteista, joissa monet Suomeenkin tulevat tuotteet valmistetaan."

Alkuperä tunnettu Maailmankauppalehti Fair Trade -merkki
Maailmankauppa Mango
Jyväskylän kehitysmaayhdistys ry
Kauppakatu 5
40100 Jyväskylä
p. (014) 216 431